VJJ – RIIPE 0-2 (3-4,1-3)
Täydellisestä pelikelistä huolimatta (tyyni, puolipilvinen ja +22 astetta) kovin vähäinen määrä kotijoukkueen pelaajia löysi tiensä otteluun. VJJ pelasi ottelun läpi yhdeksällä miehellä ja kaatui saappaat jalassa.
Hieno pelikeli ei kuitenkaan siivittänyt kumpaistakaan joukkuetta suurempiin suorituksiin vaan peli pyöri läpi joko selvillä paloilla tai ehtimisillä.
Hutunkeiton jälkeen vierailija Riihimäen Pesis sai valita ja aloitti sisällä. Ensimmäinen sisävuoro tuotti yhden juoksun harhaheitolla. VJJ:n ensimmäinen sisävuoro alkoi kohtalaisen hyvin vaikkei juoksuja syntynytkään. Liki kaikki pelaajat kävivät lämmittelemässä lapojaan seuraavia vuoroja varten. Toinen vuoro oli molemmilta tiukkaa ja juoksuja ei nähty hyvistä suorituksista huolimatta. Kolmannessa vuorossa vastustaja otti jo selkeältä vaikuttaneet 1-3 johdon ja lisäsi sitä vielä viimeisessä vuorossa 1-4 tilanteeseen, mutta VJJ sai vielä kirivaihteen päälle ja tuli viimeisessä sisävuorossa 3-4 tilanteeseen, mutta tässä vaiheessa viimeistään jokereiden sekä erillisen pelinjohtajan puute näkyi kun kapea materiaali pakotti peräkkäisiä onnistumisia jokaiselta. Näin jaksovoitto kirjattiin niukasti RiiPe:lle 3-4.
Toinen jakso ei myöskään tarjonut pelillisiä hienouksia. Molempien joukkueiden ulkopeli toimi hienosti ja kolmostilanteita ei päässyt syntymään kumpaisellekaan yli kymmentä. Kaikki toisen jakson juoksut nähtiin ensimmäisessä vuorossa kun VJJ teki ensiksi yhden juoksun jonka jälkeen RiiPe kolme. Loppuvuoro oli tiukkaa hermopallojen lyöntiä puolin ja toisin. Toki vastustaja pääsi nauttimaan johdosta joka tarjosi taktisesti paljon enemmän vaihtoehtoja, mutta VJJ ulkokenttä piti kovat lyönit kurissa. Ensimmäisestä jaksosta poiketen VJJ hieno viimeisen sisävuoron kiri ei kuitenkaan juoksuja tuottanut vaan palot syntyivät pääsääntöisesti kotitaipaleelle. Näin RiiPe vei toisen jakson 1-3 lukemin ja koko tiukan pelin 0-2.
VJJ:n peli ei tappiosta huolimatta ollut huonoa, mutta valitettavasti niukka miehistömäärä ja erillisen pelinjohtajan puutuminen näkyvät tiukassa pelissä kiireellä ja kovalla onnistumisen pakolla. Ulkopelissä ei suuria moitteita ole, mutta varsinkin kakkospolttajan muutamien pallojen häplääminen koitui kohtalokkaaksi kun ”kuolleet” miehet toivat loppujen lopuksi juoksuja. Sisäpeli paranee varmasti kun varmuutta löytyy tekemiseen ja uudet miehet tulevat toisilleen tutuksi.
Erillistä mainintaa pelaajista voi antaa Jarkko Ainasojalle joka sekä ulkona, että varsinkin sisäpelissä esitti varsin mallikkaita suorituksia. Jarkon saldo pelistä 1+1/1 ja hänelle soisi enemmän ruokaa kentälle. Myös lukkari Jouni Saukkonen piti vauhdillaan lautasen äärellä RiiPen kokeneet pelimiehet kurissa suurimman osan ajasta. Debyytin tehnyt Konsta Olli hoiti oman tonttinsa moitteettomasti ja toivottavasti kokemusta karttuu myös jatkossa.
Kokoonpano:
1.Jesse Helminen 1v 0+0 / 1
2.Jouni Saukkonen L 0+0 / 1
3.Sakari Rokkanen 2K 0+0 / 1
4.Jarkko Ainasoja 3P © 1+1 / 1
5.Lasse Partanen 3V 0+1 / 0
6.Teemu Vättö S 0+0 / 0
7.Tero Kilpeläinen 3K 0+0 / 0
8.Markus Ahvenkoski 2P PJ. 0+1 / 0
9.Konsta Olli 2V 0+0 / 0
VJJ jatkaa kotiotteluidensa sarjaa 07.06.2010 klo.18:00 jolloin Martinlaaksoon saapuu vierailulle Kinnarin Pesiksen kakkosjoukkue. Joukkue toivottaa kaikki tervetulleiksi paikan päälle kannustamaan ja nauttimaan kioskin antimista.