RiiPe – VJJ 2-0 (10-1,3-2) 04.08.2010
Tuulinen keli ei siivittänyt VJJ:tä vierasvoittoon.
VJJ sai ensimmäistä kertaa koko kauden aikana täyden miehistön kasaan, mutta tämä ei auttanut rutinoitunutta RiiPeä vastaan heidän kotikentällään.
Kapteeni Ahvenkoski päätti muuttaa taktiikkaa hutunkeitossa ja tähtäsi tappioon, mutta tämäkään taikausko ei auttanut.
Ensimmäinen jakso alkoi tasaisesti ensimmäisen vuoroparin verran, mutta toisessa vuorossa RiiPe pisti kapteeni Ahvenkosken tontilla kadesti pallon 2-tilanteessa näkymättömiin ja tuloksina 1+2. Tämä lyönnit käytännössä ratkaisivat jakson kohtalon eikä VJJ saanut miestä kolmoselle asti kuin satunnaisen kerran. Ensimmäisen jakson VJJ:n ainokaisesta vastasi kapteeni Ahvenkoski.
Toinen jakso tasoitti ottelua hieman, mutta VJJ ei missään vaiheessa päässyt niskan päälle. Toki RiiPe:n vaarallisen Mikko Lehdon loukkantuminen helpotti vastustajan sisäpelin torjumista. Toisella jaksolla VJJ:n peli näytti sentään pesäpallolta, lieneekö tauolla muuttunut lyöntijärjestys muuttanut asiaa, ja miestä saatiin tasaisesti kolmoselle, mutta kotiutusyritykset olivat kehnohkoja ja vastustajan ykkösvahti torjui ja nouti 100% onnistumisella lähinnä kolmosrajaan suuntautuneet näpyt. Pientä kirivaihdetta ja painetta saatiin vastustajalle aikaiseksi kun Timo Salminen napautti ajolähtötilanteessa kolmopuolelta pallon maisemiin ja Jarkko Ainasoja sekä Markus Ahvenkoski toivat tilanteeksi 3-2. Tämän enempää VJJ ei jaksanut taistella vastaan ja näin tappio oli tosiasia.
Pelissä ei pelaajia palkittu mutta vastustajalta voitaneen mainita Lehdon veljekset joista Mikko etenkin sisällä teki mitä halusi ennen loukkaantumistaan ja Mika hoiti lautaselta merstarin elkein ulkopeliä ja onnistui varsin mukavasti myös sisäpelissä. VJJ:n ehdottomasti paras oli jälleen Tero Kilpeläinen joka monipuolisuudellaan hoiti tällä kertaa kärjen tehtäviä. Tero pelasi myös ulkona erittäin vakuuttavan pelin ja oli VJJ:n tuki ja turva.
VJJ:n vieraskiertue saa jatkoa, kuten myös tekonurmipelit, kun keskiviikkona 11. päivä VJJ matkustaa KiPe II vieraaksi Järvenpäähän.
Kokoonpano ja tilastot:
1. Tero Kilpeläinen 3K
2. Ville Alonen 3P
3. Jarkko Ainasoja S 0/1
4. Timo Salminen 1V (2j. nro.6) 2/1
5. Lasse Partanen L
6. Markus Ahvenkoski 2V (2j nro.4) 1/1
7. Juha Yli-Uotila 3V
8. Mika Rantamaa 2K
9. Kimmo Mikkonen 2P
10. Jarmo Luopa
11. Erkka Talsi
12. Antti Salmi
|