EtusivuSeuraJoukkueetHarrastepesis
Uutiset
Pelit
Otteluraportit
Kenttävuorot
Tyky toiminta
Yhteistyökumppanit
Yhteystiedot
Otteluraportit

10.5-Vihti-VJJ 2-1

 

Aurinkoisen kevätpäivän täydennykseksi VJJ:n ropeltajat lähtivät pelaamaan viimeistä harjoituspeliä. Tarkoituksena oli hioa tunariryhmän peli uomiinsa.

 

Toisin kuitenkin kävi. Ensimmäinen jakso oli aivan toisinto Järvenpää pelistä. Heittoihin ei saatu tarkkuutta ja lyöntipeli oli aivan hakusessa. Jaksosta ei jäänyt mitään muuta sanottavaa kuin, että joukkueen runkopelaajat olivat aivan yössä. Voisi jopa kuvailla Zombie toiminnaksi… Vihti vei jakson 100-0!

 

Toiselle jaksolle muutettiin hieman kuvioita. Ulkopeli rupesi olemaan sitä mitä joukkue osaa. Kohti tulevat pallot ja jo paljon muutakin otettiin kiinni. Sisäpelikin rupesi muistuttamaan jo hieman oikeaa peliä ajoittain.

Jakson perusteella voidaan jo odottaa erittäin positiivista alkavaa kautta. Jakso päättyikin vieraille 3-4.

 

Supervuoro olikin sitten kotijoukkueen näytöstä. 5-0 taululle ja VJJ:n ropeltajat oli sormi suussa jälleen.

 

Kokonaisuutena voidaan sanoa, että peli on jo oikeanlaista. Muutamat asiat kohdalleen ja peli on kivaa. Pitkänä miinuksena voidaan sanoa Mikkosen Kimmon sormivamma. Kimmolle paranemisia.

 

VJJ:n pelaajat: suluissa toisen jakson lyöntijärjestys.

 

  1. Mika Lehto (3)
  2. Antti Lajunen
  3. Timo Salminen (1)
  4. Heikki Matikainen
  5. Mika Saari
  6. Jaakko Korhonen
  7. Henri Kaipainen (8)
  8. Mikko Jaakkola (12)
  9. Kimmo Mikkonen (13)
  10. Tero Kilpeläinen
  11. Jarkko Ainasoja
  12. Markus Ahvenkoski (7)
  13. Juha Yli-Uotila (9)

PJ. Antti Helasterä

      Jorma Okkonen

      Lauri Ahrenberg  Kultainen sairaalaan kuljettaja!

      Janne Torri

 

 Heikki Matikainen

Miehen lyönti kuin lehmän henkäys. Ulkona palattiin 90-luvulle…

 Mikko Jaakkola

Taivaallisen varmaa ulkopeliä

 Jaakko Korhonen

Mies nosti ulkopeli tasonsa oikealle tasolle!

 

 

 Ensimmäinen jakso runkopelaajilta

 Pelinjohtaja Rutku

Jos voi PJ tehdä merkkivirheen, niin sekin on nähty!

 Timo Salminen

Kai miehelle pitää antaa perhoshaavi, niin voisi joku pallo jäädä räpylään!

 Jarkko Ainasoja

Kompassi Jakelle pesävälillä

 Antti Lajunen

Alussa mies oli pihalla, mutta mies paranti peliä kuin norsu juoksua!

 


Vantaan miehillä nihkeitä otteita harjoituspeleissä.
27.4. VJJ- Köyliö 0-2
 
VJJ:n miesten lähes täysin uudistunut porukka avasi harjoituspelikauden sarjan ennakkosuosikkia Köyliön Lalleja vastaan. Ottelu pelattiin Martinlaakson uusitulla hiekkakentällä.
 
Ottelu ei tarjonnut mitään suurta pesäpallonautintoa pienelle yleisölle, vaikka ottelussa tehtailtiin liki 30 juoksua. Ottelun ensimmäisen jakson vei nimiinsä selkeästi Lallit – Isäntien vasta heräillessä talviunilta.
Toisella jaksolla Vantaa aloitti pirteästi, mutta kokenut Lallilauma hoiti ottelun rutiinilla voitokseen.
 
Tavoitteena oli saada kokemusta uusille pelaajille. Mukavia positiivisia havaintoja ottelusta saatiin ja jäädään innolla odottelemaan seuraavia pelejä.
 
Kotijoukkueen pelaajat:
 
  1. Tero Kilpeläinen
  2. Jarkko Ainasoja
  3. Mika Lehto
  4. Mika Saari
  5. Timo Salminen
  6. Antti Lajunen
  7. Heikki Matikainen 
  8. Henri Kaipainen
  9. Mikko Jaakkola
  10. Kimmo Mikkonen
  11. Harri Viitanen
  12. Markus Ahvenkoski
PJ. Antti Helasterä
      Janne Torri
 
  Kentän kunto
 
  Sisäpeli
Pesiskoulun oli tarkoitus alkaa vasta 13.5
 
   Joku osui muutaman kerran palloon
 
   Torrin Janne kuntoutuu
 
Lisää ottelusta Lallien kotisivuilla www.lallit.fi

 
29.4. Pumu- VJJ 2-0
 
Ottelusta Pumua vastaan voisi muutamalla terävällä sanalla todeta: Pesiskoulu heikoimmillaan.
 
Ottelussa nähtiin muutamia hyviä suorituksia, mutta molemmat joukkueet pelasivat todella nihkeästi ja etupäässä toisen ulkopeli virheillä tehtiin tilanteet. Pumu oli kuitenkin selkeästi Vantaan poikia edellä ottelun ensimmäisellä jaksolla, jonka he hoitivat reilulla juoksuerolla.
Toiselle jaksolle saatiin jo hieman pesäpalloa muistuttavaa peliä. Tilanteita syntyi mukavasti ja nähtiin jo muutamia hyviä ulkopeli suorituksiakin.
 
Seuraava ottelu pelataan Kinnarissa 4.5 kello 16.45
 
Vantaan pelaajat.
 
  1. Timo Salminen
  2. Jarkko Ainasoja
  3. Heikki Matikainen
  4. Mika Lehto
  5. Mika Saari
  6. Markus Ahvenkoski
  7. Jaakko Korhonen
  8. Mikko Jaakkola
  9. Kimmo Mikkonen
  10. Henri Kaipainen
  11. Lauri Ahrenberg
  12. Janne Torri
PJ. Antti Helasterä
 
   Mika Saari
Nestorilla käy risuun!
 
  Kimmo Mikkonen
Ei paljon ruusupuskat hidastanu kopparin toimia!
 
 Etukenttä
Vietiin kuin halpaa makkaraa!!
 
 
 
 
4.5. Järvenpää- VJJ 2-0
 
Kesän ensimmäinen oikea lämmin päivä, varjossa 23 astetta. Olisi varmaan kannattanut vierasjoukkueen jäädä takapihalle istuttamaan apiloita.
 
Ainakin ottelun ensimmäinen jakso näytti olevan vierasjoukkueelta ala-arvoista pelaamista. Suurena lohdutuksena ja toiveena on, että tämä oli vain harjoituspelin jäykkyyttä. KIPE:n pojat murskasi ensimmäisellä jaksolla vieraat täysin maanrakoon.
Toiselle jaksolle Vantaan Joen kalastajat saivat rivejä kuntoon. Kenttä järjestystä pistettiin uuteen uskoon ja Kotijoukkue joutui jo tekemään täyden päivätyön hoitaakseen jakson kotiin. Positiivista pelistä rupesi jo hieman olemaan sisäpelin järkevät ratkaisut.
 
Positiivistä on, että jäljellä on vielä yksi harjoituspeli ennen kauden alkua. Ihmeitä ehtii vielä tehdä…
 
Vantaan pojat matkaavat ensi lauantaina Vihtiin. Ottelu alkaa kello 17.00 Vihdin Hiidenkirnussa.
 
Vantaan pelaajat:
  1. Tero Kilpeläinen
  2. Jarkko Ainasoja
  3. Antti Lajunen
  4. Timo Salminen
  5. Heikki Matikainen
  6. Markus Ahvenkoski
  7. Jaakko Korhonen
  8. Henri Kaipainen
  9. Mikko Jaakkola  +
  10. Juha Yli-Uotila
  11. Jouni Saukkonen
  12. Lauri Ahrenberg
PJ. Antti Helasterä
      Jorma Okkonen
 
 Ulkopeli ja sisäpeli
  Jarkko Ainasoja
Mallikasta lukkari toimintaa
  Timo Salminen
 Vihdoin Reiska etenee syöksyn kera!
+ Mikko Jaakkola
Uimamaisterin paperit suoritettu puoliksi.