0-2 (1-3, 4-12)
VJJ palasi keskiviikon pelissä mukaan taisteluun pääsystä neljän parhaan joukkoon. Ottelun ensimmäisen jakson alkuvuorot olivat molemmin puolin nuhaista sisäpelin suhteen. VJJ sai ensin juoksutilin auki ja Laitila onnistui tasoittamaan neljännen alussa. Jakson ratkaisun iski neljännen tasoittavalla Timo Salminen, jonka läpilyönti kolmosluukusta tuotti 1+1.
Toinen jakso alkoi VJJ:n kannalta huonosti, kun kolme paloa tulivat jo alkupään miehistä. Laitilalle sen sijaan annettiin 2-0 johtoasema kahdella vapaataivaljuoksulla ensimmäisen vuoro tasoittavalla. Toisen alussa Heikki Matikaisen kakkospuolen puhkaisu toi tilanteeksi tasan 2-2. Laitila pääsi vielä tasoittavallaan 3-2 johtoon mutta sitten VJJ karkasi lopulta 12-3 johtoon. Pääarkkitehtina hääri jokeri Timo Suominen, joka kahdella kunnarillaan ja niiden tuottamilla neljällä tavallsella kuittasi ottelun ykköspalkinnon. viimeisen tasoittavalla Laitila sai vielä yhden juoksun mutta VJJ:n voitto ei missään vaiheessa ollut uhattuna.
Kolmen pisteen voitto Laitilastasta jätti eroa nyt neljäntenä olevaan Järvenpäähän 2 pistettä. Loput pelit ovat siis tärkeitä, kohdataanhan niissä vielä Kankaanpään lisäksi Järvenpää ja Vihti, jotka molemmat ovat tällä hetkellä kärkinelikossa.
Ottelun tilastot täältä |