MMKS VJJ-VIHTI II 2-0 (16-3,5-3) tarkistuslaskennassa jaksot 17-3, 5-3
VJJ päätti kauden voittoon!
VJJ:n miesten maakuntasarjajoukkue päätti kauden voittoisasti kun vierailevasta Vihdin Pallon kakkosjoukkueesta ei ollut vastuksesti molempien runkosarjan viimeisessä ottelussa.
Joukkueiden keväällä pelaamassa ottelussa Vihdissä VJJ piti ensimmäisen jakson jälkeen kahdeksalla miehellä pelanutta Vihtiä niskalenkissä mutta menetti toisella jaksolla otteensa ja Vihti vei kamppailun 2-1 joten nyt oli takaisinmaksun aika. VJJ sai paikalle poikkeuksellisen paljon miehiä kun kokoonpanosta jouduttiin jättämään pois jopa neljä miestä. Missälie miehet olleet keskellä kautta kun kokoonpanoon VJJ on saanut vain vaivaisesti kasaan 9 tai 10 miestä?
Päivän sateista huolimatta ottelu saatiin käydä melko mukavassa kelissä. Itse ottelun aikana ei vettä taivaalta tippunut ja itse kenttäkin oli ehtinyt kuivua tarpeeksi. VJJ:n kapteenin virkaa hoiti jälleen Markus Ahvenkoski joka tällä kertaa kantoi jokeripaitaa. Jokeripaita ei miestä hämmentänyt vaan Ahvenkoski hoiti tutun kaavan mukaan hutunkeiton kotijoukkueelle, mutta valitsikin poikkeuksellisesti ulkovuoron. VJJ piti Vihdin ensimmäisen sisävuoron nollilla ja innostui tästä silmiin pistävästi. VJJ takoi omalla sisävuorollaan selkeät johtolukemat ja kasvatti sitä vielä toisessa vuorossa ja näin Vihdin nuorelta miehistöltä taisi katketa selkäranka ensimmäiselle jaksolle. Onnistumisrintama oli laaja ja ainakin Timo Salminen, Mika Rantamaa sekä Tero Kilpeläinen kiersivät kunnarin arvoisesti kentän.
Toiselle jaksolle kokoonpanoon ei tehty muutoksia, mutta tahti ei valitettavasti jatkunut samanlaisena. Vantaa ei onnistunut ensimmäisessä sisävuorossaan tekemään juoksua ja kun Vihti omalla tasoittavallaan siirtyi 0-1 johtoon oli vaaran hetket käsillä. Onneksi Vihti ei kyennyt käyttämään omaa momentumiaan hyväkseen vaan VJJ karkasi 5-1 johtoon Markus Ahvenkosken kahdella kakkospuolen puhkaisulla sekä Jarkko Ainasojan yksittäisillä kotiutuksilla. Vihti sai kolmannessa sisävuorossa kavennettua tilanteeksi 5-3 mutta ei enää neljännen tasoittavalla pystynyt tasoitukseen saati ohitukseen kun paloton ajotilane kuivui koppilyöntiin. Näin ottelu päättyi kotijoukkueen puhtaaseen voittoon ja kausi lopetettiin pieni hymyn kare suupielessä.
Vantaanjoen Juoksun miesten maakuntasarjan joukkue kiittää tukijoita ja yleisöä tästä kaudesta. Toivottavasti löydätte tienne myös ensi kaudella Martinlaaksoon!
Kokoonpano ja tilastot:
1.Tero Kilpeläinen 3K 1+1/3
2.Ville Alonen S 0/2
3.Timo Salminen 1V 1+2/3
4.Lasse Partanen 2V 2/2
5.Juha Yli-Uotila 3P 1/3
6.Mika Rantamaa 2K 1+5/1
7.Teemu Vättö 3V 0/1
8.Jouni Saukkonen L
9.Kimmo Mikkonen 2P 0/2
10.Markus Ahvenkoski 4/3
11.Jarkko Ainasoja 4/1
12.Joonas Kortelainen 0/1